keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Nykynuorison ongelmia

Tää on tällainen mielipidekirjoitus joka luultavasti jakaa lukijoiden mielipiteitä. Tähän alkuun sanon jo, että tiedän kuuluvani itsekin nykynuorisoon. Ja siis tää on nyt vaan mun mielipide!
Yksi nykynuorison pahimmista ongelmista tällä hetkellä on pakottava tarve ottaa 'seksikäitä' kuvia ja julkaista ne sosiaaliseen mediaan. Tekee mieli itkeä verta, kun selaan instagramia ja keskellä talvea vastaan tulee kuva jossa on alle 18-vuotias tyttö/poika on alusvaatteissa tai muutenkin puolalastomana. Tottakai jokainen saa julkaista itsestään millaisia kuvia tahansa ja minne vain haluaa.
Eri asia on myös treenatun vartalon 'before & after'- kuvat, koska yleensä silloin näkee, että kyseinen ihminen on tehnyt paljon töitä vartalonsa eteen. Eli siis mun mielestä suuri ongelma meissä nykynuorissa on jatkuva tarve yrittää olla seksikäs. Jos julkaisee kuvan omasta vartalosta jonka eteen on tehnyt töitä niin sitten nostan hattua. Taas jos laittaa muuten vaan kuvan jossa housut on kadonnut niin sitten en ymmärrä.
 Näiden tarpeettomien puolialastonkuvien kohderyhmänä on mun mielestä suurimmaksi osaksi lapset/nuoret joilla ei ole sisaruksia sosiaalisessa mediassa ja/tai vanhemmat ei käytä sosiaalista mediaa. Esim. mun molemmilla siskoilla on instagram tilit joten kun aloin lisäilemään ensimmäisiä kuvia instagramiin niin mietin, että kehtaanko näyttää kyseiset kuvat vuosia vanhemmille siskoille, jos en kehdannut niin en lisännyt kuvaa/kuvia.
Ei ole mitään järkeä yrittää väkisin näyttää seksikkäältä kuvissa, koska tiedän, että mun lisäksi monen muunkin silmissä se näyttää jopa hieman halvalta. Tottakai kaikki haluaa näyttää välillä 'seksikkäältä', mutta joka viikkoinen vartalon turha kuvaaminen instagramiin menee jo vähän yli. Joka päiväinen tarve olla seksikäs on myös huolestuttavaa. Kesäsin ymmärrän bikinikuvat jne. mutta keskellä talvea?! Housut jalkaan. (+säästä jotain parisuhteelle)
Haluan myös, että kaikki te 12-17-vuotiaat jotka lisäilette niitä paljastavempia kuvia niin kehtaatteko te näyttää niitä kuvia teidän äideille? Vanhempien kuuluisi tietää millaisia kuvia niiden alaikäiset lapset lisää muiden silmille katsottavaksi. Niin kauan kun olette alle 18-vuotiaita niin teidän vanhemmat on vastuussa teistä, muistakaa se.
Tulevaisuus pelottaa mua nyt siinä mielessä, että kohta sosiaaliset mediat täyttyy alle 18-vuotiaiden alastonkuvista. En usko, että oon ainoo joka ei haluu tulevaisuudessa törmätä oman lapsen puolialaston kuvaan/kuviin netissä. Mulla tulisi ainakin sellainen olo, että en ole opettanut mun lasta kunnioittamaan sen omaa vartaloa. Kiva jos on tyytyväinen omaan vartaloon, mutta vähän itsehillintää niiden kuvien julkaisemisessa mun puolesta.
Tää oli siis kokonaan mun mielipidettä, jonka tarkoituksena oli saada joitain miettimään, että millaisia kuvia kannattaa julkaista ja millaisia ei. Jos on jatkokysymyksiä niin tänne voi tulla purkamaan sydäntä: https://ask.fm/JoannaJarvinen
Anteeksi vielä pitkä avautuminen, mutta oli tämäkin pakko saada joskus pois sydämeltä.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Yökyläily, Mcdonald's, Helsinki.

Heippa! Ajattelin tässä postauksessa kertoa mitä oon tehnyt mun talvilomalla. Anteeks jo etukäteen tylsistä yksityiskohdista.
 Tiistai-iltana menin mun poikaystävän luo yöksi ja lähdin sieltä keskiviikkoiltana. Puhuttiin kaikenlaista syvällistä ja syötiin hedelmiä (Nicke leikkas hedelmät söpöiks siivuiks/paloiks). Mulla oli suunnitelmissa valvottaa Nickee koko yö, koska se on huono valvomaan ja yleensä oon pidempään herellä kuin se, mut se ei nyt oikeen menny suunnitelmien mukaan. Aloin nukahtelemaan jo kahen aikaan yöllä joten hävisin vedonlyönnin (kumpi pysyy pidempään hereillä). Aamulla/päivällä puhuttiin Nicken kavereiden kanssa skypessä. Valmistauduin Nickellä, jonka jälkeen se vei mut mcdonaldsiin Heidin luo. Olin loppuillan Heidin kanssa ja illan päätteeksi sain Heidin isältä kyydin kotiin. Perjantaina olin illan Nicken kanssa ja Iida tuli meille yöksi. Katottiin pari leffaa ja kuunneltiin vanhoja biisejä mitkä tuo meille yhteiset muistot mieleen. Eli mm. kuunneltiin One Direction:in lauluja ja muisteltiin niiden sanoituksia. Mentiin nukkumaan aamulla kuuden aikaan ja herättiin aamupäivällä. Kun oltiin herätty nii mentiin keittiöön ja paistoin meille lettuja (yritin olla kiva kaveri). Kolmen aikaan päivällä saatoin Iidaa puoli matkaa kotiin. Tulin kotiin ja makasin sohvalla pari tuntia, koska mua väsytti tosi paljon. Nukahdin viideltä ja nukuin seuraavaan aamuun asti. Sunnuntaina menin heti herättyä suihkuun ja aloin valmistautua mallikansion koekuvauksia varten. Lähdettiin äidin kanssa yhden aikoihin ajamaan Helsinkiin. Jätettiin auto Puotilaan ja mentiin metrolla kamppiin josta me käveltiin muutama kilometri studiolle. Paikan päällä täytin lomakkeen ja menin kuvattavaksi. Mun kuvat onnistui joten kuvaaja halusi jatkaa yhteistyötä. Kun lähdettiin äidin kanssa studiolta niin käveltiin muutama kilometri lisää jotta päästiin Vapiano nimiseen ravintolaan. Vapiano:lta käveltiin lähimmälle metroasemalle ja mentiin metrolla kohti Puotilaa.
Kun päästiin takaisin Porvooseen niin äiti jätti mut mcdonaldsille jossa näin Susan kanssa. Susa on mun paras ystävä, ja se oli ollut viikon ulkomailla joten oli ihanaa nähdä taas "pitkästä" aikaa! Sain Susalta ihan liikaa ihania tuliasia! Sain paljon suklaata, ison tikkarin missä on pieniä tikkareita sisällä ja 3 napakorua. Mulla on maailman ihanempia ystäviä.
Siinä oli mun viikon pituinen talviloma! Ja niille joilla alkoi loma tällä viikolla: Viettäkää kiva viikko! :)