perjantai 27. heinäkuuta 2018

Lintsipäivä, selkähaavat ja tuliaiset

Moikka! Oltiin eilen mun poikaystävän kanssa Helsingissä Linnanmäellä. Päätettiin toissapäivänä, että mennään lintsille, ehkä vähän enemmän mun painostuksesta.

Kun olin pieni pelkäsin vauhtia tosi paljon. Muistan kun itkin pihalla, koska mun mielestä siskot keinuivat liian kovaa ja liian korkealle, joten pidin sitä vaarallisena. Myös kun oltiin mökillä niin suostuin menemään mönkijän kyytiin vaan jos mentiin "jola-vauhtia". En tiedä miten hidas se vauhti oikeasti oli, muistan vaan että aina jos joku muu ajoneuvo tuli meidän taakse niin ajettiin heti tien sivuun, jotta se toinen ajoneuvo pääsee ohittamaan meidät. En siis pienempänä selvästikään mennyt mihinkään "hurjiin" laitteisiin huvipuistoissa, menin oman muistin mukaan vain yhteen vuoristorataan, ja se oli powerparkissa lapsille suunnattu vuoristorata. Nyt kun kävin etsimässä kyseisen laitteen netistä niin sen nimi on Mine Train ja se on tarkoitettu perheen pienimmille. Suunnilleen neljä vuotta sitten innostuin huvipuistoista ja menin jokaiseen laitteeseen. Nyt oon alkanut olemaan taas vuosi vuodelta nössömpi laitteiden suhteen, joten jätin Kirnun ja Kingin välistä. Mikäköhän laite jää ensvuonna pois?


Kun me saavuttiin Linnanmäelle niin mentiin ensimmäiseksi Magiaan. Magian jälkeen kun jonotettiin päivän toiseen laitteeseen mun poikaystävä kysyi, että mitä mulla on mun selässä. Sanoin vaan, että ne on rusketusrajat ruisrockista, koska mulla oli sillon sama paita päällä. Kyse ei kuitenkaan ilmeisesti ollut rusketusrajoista, vaan haavaumista joiden rajat menee mun paidan rajojen mukaan. Oskari otti kuvan mun selästä, jotta näkisin mistä on kyse. Tää oli se kuva jonka Oskari näytti. 


Noihin "haavoihin" ei satu, eikä niistä tullut verta missään vaiheessa, ne on niin kuin fritsuja, jotka mun paita on tehnyt. Kuitenkin aluks stressas vähän, että mitä noi oikeen on, koska ei mulle ollut ennen tullut tollasia jälkiä. Huvipuistopäivän päätteeksi mun selkä näytti tältä


Käytiin Sea Lifessa! Oli tosi kiva kokemus, vaikka mun vesikammon takia pidin Oskaria kädestä koko ajan ja puristin vähän liiankin kovaa. Eniten pelkäsin niitä 40cm paksuja ankerioita ja mustekalaa. Lempparit oli meriahven Mikko ja kilpikonnat. En tuu kyllä syömään kalaa hetkeen. Oletin, että Sea Lifessa käveltäisiin vaan yhdessä pitkässä putkessa (samalla tavalla kuin kuvassa), mutta olin positiivisesti yllättynyt kun mun oletukset ei pitäneet paikkaansa. Koskin myös merisiileen!! Sea lifen työntekijä painosti, hyvällä tavalla.



Päivä oli tosi kiva ja muistin mukaan mun onnistunein lintsikerta! Paitsi sitten se, kun lähettiin etsimään oikeeta bussipysäkkiä, että päästäisiin kotiin.. käveltiin puoltoistatuntia katuja pitkin, mentiin aidan välistä ja toisen aidan ali, ja sitten kun löydettiin se oikea pysäkki niin oltiin sen yli tunnin kävelymatkan ansiosta päädytty kilometrin päähän lintsistä, oltiin siis kai jollain tavalla kävelty ympyrää. Tultiin siis bussilla takaisin Porvooseen. Oltiin keskustassa noin 00.30 ja haettiin ruokaa, jonka jälkeen otettiin taksi meille.


Postauksen loppuun halusin vaan ilmottaa, että mun poikaystävä oli kuukauden interreilaamassa ja muiden tuliaisten lisäksi hän toi mulle tän ihanan käsikorun!! ❤️


Koodi blogin tuomiseksi Nouwiin: 4654194964

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Ruisrock

Moips! Oon lähdössä kolmen päivän päästä ruisrockiin. Elämän ekat festarit ja muistin mukaan ensimmäistä kertaa teltassa yötä. Päätin kirjoittaa nyt vähän fiiliksiä ennen festareita. Festareiden jälkeen kirjoitan sitten siitä, miten oikeasti meni.

Juhannuksena syötiin yhdessä perheen kanssa niitä perus juhannusruokia. Puhuin mun 4 vuotta vanhemman siskon kanssa ruisrockista ja sisko sitten myös muistutti etten kulje siellä perse puoliksi ulos sortseista, niinkuin isosiskon kuuluukin sanoa. Mun sisko myös sanoi ettei se vieläkään pidä mua mitenkään festarityyppina, vastasin siihen vaan, että en mäkään... Mulla oli kerran weekend liput, myin ne sitten pari viikkoa ennen pois, koska ymmärsin etten halua mennä, enkä edes tykkää sellaisesta musiikista.

En enää edes muista miten mä ja mun kaveri saatiin ideaks lähtee tänä vuonna ruissiin, no mutta liput hankittu ja sinne ollaan menossa, mä ainakin oon tosi innoissani! Ostettiin liput sen verran myöhään, että saatiin ne vaan perjantaille ja sunnuntaille. Aluks harmitti, mitä muka tehtäisii kokonainen välipäivä? Nyt oon niiiiin ilonen, että meillä on se välipäivä! Me päästään suihkuun ilman jonoja ku muut on festareilla!! Päästään lähtee keskustaan ja syömään oikeeta ruokaa <3 ja voidaan myös löhöillä rauhassa ruissalon rannalla.

Lähdettiin torstaina 5:40 bussilla kohti Helsinkiä ja sieltä jatkettiin matkaa Turkuun. Olin nukkunu sinä yönä yhden tunnin, vähän pelotti, että se vaikuttais koko reissuun. Ensimmäinen pieni mutka matkaan tuli kun haluttiin Helsingissä aamupalaa eikä se tietty McDonalds halunnut löytyä mistään. Sinne piti olla kampista varmaan 5min kävelymatka tai jopa alle, mutta meillä meni ainakin 20min. Ei siinä ois ollut muuten mitään pahaa, paitsi kun on kantamuksia niin paljon, niin se ylimääränen kävely ei tunnu kivalta. No löydettiin se McDonalds, ei saatu nugetteja ja tuntu, että heti kun päästiin istumaan niin katottiin kelloa ja sit äkkilähtö takaisin kamppiin, jotta ehittäisiin seuraavaan bussiin. Tuntien päästä oltiin Ruissalon leirintäalueella ja kasattiin teltta sopivaan nurkkaan metsän vierestä. Mentiin siitä keskustaan kiertelemään kauppoja, syömään ja terassille. Löysin myös sinä päivänä perjantain ruisrock asun.

Sitten on perjantai ja saavutaan ruissiin. En oikein tiennyt mitä pitäisi odottaa, koska nää oli mun ekat festarit. Suurin pelko festareista oli se, että netti ei toimi ollenkaan eikä mitkään viestit lähde (kyllä ne viestit lähti). Ensimmäinen asia mihin havahduin oli se, että ei täällä oo niin ahdasta mitä luulin. Ihan hyvin siellä mahtui kävelemään siihen verrattuna mitä oletin. Mentiin melkeen heti anniskelualueelle ja ostin sieltä juoman. No sitten alettiin lähteä pois sieltä anniskelualueelta, enkä ymmärtänyt että en mä se juoma kädessä pääse sieltä pois. No se mun seurue meni ennen mua ulos porteista ja ei ilmeisesti huomannut, että jäin sinne aitojen toiselle puolelle. Yritin huutaa perään, mutta ei siellä kuullut mitään eikä puhelustakaan saanut selvää. Siinä suurin ongelma oli se että oltiin just saavuttu alueelle eikä mulla ollut mitään tietoa missä kaikki lavat ja paikat sijaitsee. Mulle sanottiin puhelimessa että menisin sirkusteltalle koska ne muut on siellä. Siellä oli niin monta telttaa, että siinä vaiheessa se tilanne turhautti niin paljon että aattelin jo liittyä viereiseen tuntemattomaan porukkaan. 
Myöhemmin illalla eri paikkojen sijainnit alko hahmottumaan ja ajattelin, että se festarialue on paljon pienempi kuin mitä luulin. Olin jotenki olettanu, että festarialue on monta kilometriä jokaiseen suuntaan, mutta ei toi mun mielestä ollut hirveen paljoa Linnanmäkeä isompi alue, kun oletuksena oli kuitenkin Powerparkin pinta-ala.


Lauantaista ei oo paljoa sanottavaa. Meillä ei ollut festarilippuja joten käytiin aamupäivällä jääkylmässä suihkussa ja lähdettiin keskustaan kiertelemään kauppoja ja syömään. 

Sunnuntaina lähdettiin festarialueelle kaikki meidän tavarat mukana, koska jätettiin ne narikkaan, jotta päästäisiin lähtemään festareiden loputtua hesburgerin kautta kotiin. Kantaminen oli tuskaa, varsinkin siinä kuumuudessa. Oltiin kuuntelemassa Almaa kun mulle sanottiin, että mennään nyt katsomaan sunrise avenueta. Olin taaimmaisena meidän porukassa, eli kauimpana lavaa joten lähdin kävelemään väkijoukosta pois olettaen, että ne muut seuraa, ei ne seurannut. Kun tuun pois väkijoukosta en nää ketään tuttua missään, joten laitoin mun siskolle viestiä missä päin se menee. Löysin mun siskon ja sen kaverin ja menin niiden kanssa kuuntelemaan ihanaa Samu Haberia. 
Ei siinä sitten tapahtunut oikeestaan mitään erikoista enää. Lähdettiin kävelemään autolle ja tultiin Hesburgerin kautta Porvooseen. 
Kotona väsytti, selän ihosolut oli tehny suuren joukkoitsemurhan ettei ne muuttuisi syöväksi. Kun saavuttiin yöllä kotiin menin ensimmäiseksi siivoamaan rikkinäisen tölkin aiheuttamat vauriot mun pirkka kestokassissa. Tämän jälkeen menin nukkumaan. Seuraavana päivänä yöunet ei riittänyt vaan vedin päälle suunnilleen 5h päiväunet.  

Ruisrock oli kiva kokemus. Telttailu ei ollut niin kamalaa kuin luulin. Ens vuonna meen vaan aikasemmin festarialueelle, jotta nään kaikki artistit jotka kiinnostaa. Vaikka en nyt nähnyt hirveän montaa artistiä, oli kokemus silti sen maksetun rahan arvonen. Ehkä mä oon nykyään vähän enemmän festarityyppi.

Lisää kuvia mun ruissista löytyy instagramista nimellä joannaevee

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Onko noloa olla rikki?

Oon miettinyt, onko noloa olla rikki? Onko noloa myöntää jos sattuu ja on syvemmällä maan alla kuin Liisa ihmemaassa pudottuaan kaninkoloon? Mun mielestä se ei oo noloa, mutta jotenkin silti jos joku itkee julkisella paikalla henkisestä, fyysisestä tai psyykkisestä kivustaan, itkijää katsotaan vinoon ja saatetaan osoittaa häntä ja naurahtaa hänen kustannuksella. Minkä takia se, että näyttää et sattuu on niin tabu? Mun oma henkilökohtainen mielipide on se, että jos uskaltaa näyttää muille, että sattuu ja avautua muille omista heikkouksista, on se henkilö rohkee. Mua häiritsee se, miten heikkouksien paljastamista ja heikkoutta pidetään samana asiana. Jos joku itkee niin häntä saatetaan pitää heikkona. Se on niin väärin. Omien tunteiden näyttäminen ja niistä puhuminen on rohkeutta vahvimmillaan. Tähän kategoriaan kuuluu myös omana itsenään oleminen.

Meidän piti äidinkielessä harjoitella yo-vastauksen kirjoittamista. Saatiin valita tehdäänkö luku- vai kirjoitustaidon tehtävä. Tein kirjoitustaidon, koska ajattelin, että se on mulle helpompaa. Saatiin valita useasta eri aiheesta meitä eniten kiinnostava. Mä päätin kirjoittaa tabuista. Keskitin mun kirjoittamisen seksuaalivähemmistöihin, koska se on suuri tabu jonka kanssa ollaan edistytty suuri matka, mutta matkaa on vielä paljon jäljellä. Mua ärsyttää tabut. Niiden ajatteleminen vituttaa mua niin paljon, koska miten vaikeaa voi olla vaan puhua tietyistä asioista ja hyväksyä ne? Tän asian ymmärtäminen on mulle raskasta, koska oon itse avoin ihminen ja pystyn puhua omasta mielestä mistä vaan ja vastaan mulle osoitettuihin kysymyksiin suoraan, ilman mitään ongelmaa. Aiemmat lauseet voi tulkita parilla eri tavalla, joten selvennän vähän; Jos henkilö on ujo eikä sen takia kykene olemaan yhtä avoin kuin mä, ei siinä ole yhtään mitään ongelmaa. Jos henkilö on ahdasmielinen eikä sen takia kykene keskustelemaan tietyistä asioista ollenkaan tai kunnioittavasti, sitten asian kanssa on suuri ongelma. Ton avoimuudenkin voi määritellä muutamalla eri tavalla. Ootko avoin kun on kyse omista asioista vai muiden asioista? Toivon, että pystyn täyttää molemmat kriteerit.

Se on surullista miten niin monelle on vaikeaa sanoa, että masentaa tai ahdistaa. Mun mielestä noi molemmat tuntemukset kuuluu melkein jokaisen arkeen. En tiedä onko toi oikeesti totta, mutta mun arjessa ainakin. Okei masennus ei nyt kuulu jokaisen arkeen, mutta jokaisella on varmaan jossain vaiheessa ainakin elämää masentunut, lamaantunut, tyhjä olo. Surullisuus sen sijaan kuuluu jokaisen arkeen, tästä en väittele. Jos me ei tunneta surua, masennusta tai ahdistusta, voitaisko me ikinä tuntea iloa ja onnellisuutta? Ei mun mielestä. Eihän me koeta iloa siitä, että nähdään paraskaveri taas, jos se ei olisi ikinä lähtenyt.

Meidän jokaiseen arkeen kuuluu jollain tavalla se, kun sulta kysytään "Hei miten menee?" tai kun oot surullisen näköinen ja kysytään "Onks kaikki hyvin?". Mun mielestä jokaisen kuuluis pystyy vastata, että menee huonosti tai, että ei, kaikki ei oo hyvin (milloin kaikki ees on hyvin?). Tottakai varmaan kaikki meistä vastaa puoltutuille kauniimman version, mutta kavereille ja ystäville pitää pystyy edes joskus vastaamaan tabu totuus. Multa kysyttiin viimeks eilen kai kolme kertaa, että onks kaikki hyvin. En kertaakaan valehdellut. Älä kysy, jos et oikeesti haluu tietää. Onneks eilen kaikki oikeesti tarkotti niiden kysymystä, ja se auttoi mun oloon, tiesin, että mulla on mahtavia henkilöitä mun tukena. Joskus taas multa ollaan kysytty toi yleinen miten menee, ja oon vaan vastannut että huonosti. Oon useemman kerran saanut tän keskustelun toisen osapuolen säikähtämään mun vastausta. Tottakai hän olettaa, että vastaan että mulla menee hyvin, koska suurin osa vastaa niin, varsinkin tällaisessa small talkissa. Vaikka vastaisin, että mulla menee huonosti, en oota mitään keskustelua, että miks mulla menee näin. En oota sen toisen osapuolen kysyvän asiasta sen enempää, eikä se haittaa, parempi niin, ettei se toinen henkilö joudu oman mukavuusalueen ulkopuolelle, koska mä oon jo puhunut siitä huonosta oloista mun ystäville, ja oon aina tietoinen siitä, että se huonompi tilanne elämässä on ohimenevä. Mun mielestä kuuluu sanoa muille, että ei oma vointi ei oo ok, jos ne sitä kysyy. Onhan se varmaan kohteliaampaa valehdella, ei ainakaan anna sille toiselle enempää murehdittavaa, ja pitää keskustelun sellaisena, kun se toinen osapuoli sen uskoo menevän. Meidäthän on opetettu kysymään noi kuuluisat kysymykset, ja meidät on opetettu vastaamaan "hyvin".

Tabujahan ei oo jos puhuttaisiin avoimesti kaikesta ja hyväksyttäisiin tosiasiat, right?

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Elämäni aakkoset

Heips! Sain kaveriltani Nelliltä idean tehdä Elämäni Aakkoset postauksen, joten aloitetaan.

A - Aamusuihku. Kiireisessä (ja ei niin kiireisessä) arjessa aamusuihku on mulle ihan pakollinen asia. Mulle tulee tosi epäpuhdas olo jos en oo käynyt aamulla suihkussa.

B - Batman!! Tutuimmat tietää.

C - Candy Crush Soda Saga. Rakkautta, pelkkää rakkautta. Se on pelastanut lukiossa monta tylsää oppituntia. Pelaan tosi montaa eri puhelinpeliä.

D - Donitsit. Donitsit ja kaikki muu tosi rasvanen ruoka on lähellä sydäntä <3 kirjaimellisesti..

E - Eksistenssi. Eli olla olemassa. Tuskin tarvitsee selitellä.

F - Fitness. Fitness on aika lähellä sydäntä. Tykkään katsoa erilaisia treenivideoita, koska ne tuo mulle motivaatiota treenaamiseen (mitä en kuitenkaan melkeen ikinä tee).

G - Geisha. Geishan suklaapatukat, nam! Yleensä en voi sietää mitään pähkinäpitoista, mutta geishat ovat vallaneet mun sydämen.

H - Hetket. Hetkillä tarkoitan muistoja. Rakastan tallentaa muistoja kuviin, ja katsoa niitä myöhemmin.

I - Instagram. Käytän instagramia päivittäin, ja lisään sinne kuvia myös useasti viikossa, joten se on suuri osa mun elämää.

J - Joannaevee. Mun nimimerkki sosiaalisissa medioissa. Ilmeisesti tärkeä osa elämää.

K - Koirat. Ne jotka tuntee mut tietää, että rakastan koiria yli kaiken.


L - Leffat. Katon tosi paljon leffoja, tai no, en kyllä kato hirveen paljoa muita leffoja kuin kauhuleffoja ja dokumentteja.

M - Miinaharava. Rakastan!! Ihan mahtava peli. Itse pelaan yleensä tätä versiota.

N - Netflix. Tähän kirjaimeen oisin saanut kaikkea mulle tärkeää. Esimerkiksi poikaystävän nimen, nugetit, nuorisovaltuuston... mutta ei. Netflix vie voiton, eikä sitä edes tarvii perustella.

O - Oma-aika. Mulle oma-aika on tosi tärkeetä. Omalla ajalla pääsen vihdoin rentoutumaan ja pääsen eroon arjen stressistä. Jos en saa omaa-aikaa säännöllisesti nii kaikki stressi kasaantuu ja siitä ei tuu kaunista jälkeä.

P - Parisuhde. Olennainen osa mun tänhetkistä elämää on mun vähän yli vuoden kestänyt parisuhde (06.12.2015).

Q - Qwerty. Ei mulla tullut mieleen muutakaan kuin näppäimistön 6 ylintä kirjainta.

R - Rakkaus. Mulle on tärkeää tuntea rakkautta, rakastaa muita ja tuntea muhun kohdistuvaa rakkautta.

S - Sarkasmi. Musta on tullut aika sarkastinen ja näsäviisasteleva ihminen. Joiltain ihmisiltä piilotan mun sarkastisuuden kokonaan ja jotkut ei välttämättä ees kuule mun puhuvan "normaalisti".

T - Tapaturma-altis. Mulle on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Suurimmat ja pahimmat niistä on mopokolariin joutuminen ja auton alle jääminen (en joutunut renkaan alle, onneksi, vain auton "nokan" alle).

U - Usko. Mulla on vahva usko tiettyihin asioihin. Esim. Uskon vahvasti pariin salaliittoteoriaan ja joihinkin yliluonnollisiin asioihin. Myös, kun alan uskomaan johonkin asiaan, en yleensä ikinä päästä asiasta irti.

V - Vaatteet. Rakastan muotia ja vaatteita tosi paljon, vaikka en sitä mun pukeutumisessa näytäkkään.

W - Wsoy. Lilulaiset tietää.

X - Xenia's day. Tosi ihana blogi. Luen kahta blogia ja Xenian on toinen niistä.

Y - Ystävät. Eiks se mee niin, että ystävät on elämän eliksiiri?

Z - Zen. Sisäinen ja ulkonen rauha. Tosi tärkeä asia hyvinvoinnin kannalta.

Å - Å. Ehkä vaan skippaan tän.

Ä - Äiti <3

Ö - Öitä! Oon nyt niin väsynyt, että alan menemään nukkumaan.




tiistai 7. maaliskuuta 2017

Löysin itseni ja blogin!

Moikka taas! Oon nyt vuoden ajan tehnyt aika lailla kaikkea, tai siis kaikkea muuta, paitsi kirjoittanut blogiin, taikka ylläpitänyt blogia. Suurin syy miksi en kirjoittanut, oli se, että en tiennyt mitä haluan kirjoittaa, mistä haluan kirjoittaa, tai millä tyylillä haluan kirjoittaa. Toisinsanoen olin etsimässä sisäistä kirjoittajaani, ja myös yleisesti itseäni (vieläkin aika lailla hakusessa).Vaikka en tosin tiennyt, että olin lähtenyt etsimään kumpaakaan. Huomasin, että olin kadottanut heidät, vasta siinä vaiheessa, kun löysin heidät. Sisäiseen kirjoittajaan törmäsin kadunkulmassa ja omasta itsestäni näin vain vilahduksen, hänen kiitäessään ohi.
 Viimisen vuoden aikana opin, että mun ei tarvitse yrittää miellyttää ketään, jos en itse halua. Kaikkien ei tarvitse tykätä tyylistä, jolla mä hoidan mun asiat, puhun, pukeudun jne. Kaikkien ei tarvitse tykätä musta ollenkaan. En jaksa enää stressata sitä, mitä muut ajattelee musta ja mun tekemisistä, vaan elän mun omaa elämää omassa rauhassa. Ja mun mielestä, se on se oikea elämänasenne ainakin mulle, koska oon nyt löytänyt ainakin hetken kestävän rauhan. Musta tuntuu vihdoin aidolta ja oikeelta, kun aloin elää itseäni, enkä muita varten.
 Sillon kun mä alotin tän blogin, mietin tosi kauan, että kirjotanko kirjakielellä vai tällä nykyajan slangilla, koska ajattelin, että mun on valittava yks tietty tyyli missä pysyä. Nyt oon kuitenkin sitä mieltä, että kirjoitan miten nyt vaan satun kirjoittamaan, koska se on mun tyyli, enkä pysty sitä kuitenkaan lopullisesti muokkaamaan.
 Päätin myös tehdä mun blogista enemmän mun näkösen. Tykkään kutsua sitä yksinkertaisen monimutkaseksi. Blogin ulkonäkö tulee muuttumaan sinne ja tänne, mutta ei sillä oo mitään väliä, niin kauan, kun oon ite tyytyväinen.
 Ainiin! Ehdin tässä vuoden aikana aloittaa vloggauksenkin, ja pitää taukoa siitäkin... MUTTA sekin jatkuu taas pian.
Löydettiin myös yhdessä Heidin kanssa pari viikkoa sitten erittäin hyvä kahvila täältä Porvoosta. Tee- ja kahvihuone Helmestä sain tähän mennessä parasta lattea mitä oon ikinä juonut, oli myös hyvä vadelmaleivos (postauksen lopussa kuva niistä).Kerroin tämän asian vaan sen takia, että pääsen lisäämään kuvan kahvihetkestä.

Siinä oli pieni tietoisku mun uudesta elämänasenteesta. Päivittelen tänne taas kuulumisia, mielipiteitä, tarinoita ja kaikkea muuta mikä saa mut palamaan kirjoittamisen halusta.
Ensi postaukseen, adiós!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Nykynuorison ongelmia

Tää on tällainen mielipidekirjoitus joka luultavasti jakaa lukijoiden mielipiteitä. Tähän alkuun sanon jo, että tiedän kuuluvani itsekin nykynuorisoon. Ja siis tää on nyt vaan mun mielipide!
Yksi nykynuorison pahimmista ongelmista tällä hetkellä on pakottava tarve ottaa 'seksikäitä' kuvia ja julkaista ne sosiaaliseen mediaan. Tekee mieli itkeä verta, kun selaan instagramia ja keskellä talvea vastaan tulee kuva jossa on alle 18-vuotias tyttö/poika on alusvaatteissa tai muutenkin puolalastomana. Tottakai jokainen saa julkaista itsestään millaisia kuvia tahansa ja minne vain haluaa.
Eri asia on myös treenatun vartalon 'before & after'- kuvat, koska yleensä silloin näkee, että kyseinen ihminen on tehnyt paljon töitä vartalonsa eteen. Eli siis mun mielestä suuri ongelma meissä nykynuorissa on jatkuva tarve yrittää olla seksikäs. Jos julkaisee kuvan omasta vartalosta jonka eteen on tehnyt töitä niin sitten nostan hattua. Taas jos laittaa muuten vaan kuvan jossa housut on kadonnut niin sitten en ymmärrä.
 Näiden tarpeettomien puolialastonkuvien kohderyhmänä on mun mielestä suurimmaksi osaksi lapset/nuoret joilla ei ole sisaruksia sosiaalisessa mediassa ja/tai vanhemmat ei käytä sosiaalista mediaa. Esim. mun molemmilla siskoilla on instagram tilit joten kun aloin lisäilemään ensimmäisiä kuvia instagramiin niin mietin, että kehtaanko näyttää kyseiset kuvat vuosia vanhemmille siskoille, jos en kehdannut niin en lisännyt kuvaa/kuvia.
Ei ole mitään järkeä yrittää väkisin näyttää seksikkäältä kuvissa, koska tiedän, että mun lisäksi monen muunkin silmissä se näyttää jopa hieman halvalta. Tottakai kaikki haluaa näyttää välillä 'seksikkäältä', mutta joka viikkoinen vartalon turha kuvaaminen instagramiin menee jo vähän yli. Joka päiväinen tarve olla seksikäs on myös huolestuttavaa. Kesäsin ymmärrän bikinikuvat jne. mutta keskellä talvea?! Housut jalkaan. (+säästä jotain parisuhteelle)
Haluan myös, että kaikki te 12-17-vuotiaat jotka lisäilette niitä paljastavempia kuvia niin kehtaatteko te näyttää niitä kuvia teidän äideille? Vanhempien kuuluisi tietää millaisia kuvia niiden alaikäiset lapset lisää muiden silmille katsottavaksi. Niin kauan kun olette alle 18-vuotiaita niin teidän vanhemmat on vastuussa teistä, muistakaa se.
Tulevaisuus pelottaa mua nyt siinä mielessä, että kohta sosiaaliset mediat täyttyy alle 18-vuotiaiden alastonkuvista. En usko, että oon ainoo joka ei haluu tulevaisuudessa törmätä oman lapsen puolialaston kuvaan/kuviin netissä. Mulla tulisi ainakin sellainen olo, että en ole opettanut mun lasta kunnioittamaan sen omaa vartaloa. Kiva jos on tyytyväinen omaan vartaloon, mutta vähän itsehillintää niiden kuvien julkaisemisessa mun puolesta.
Tää oli siis kokonaan mun mielipidettä, jonka tarkoituksena oli saada joitain miettimään, että millaisia kuvia kannattaa julkaista ja millaisia ei. Jos on jatkokysymyksiä niin tänne voi tulla purkamaan sydäntä: https://ask.fm/JoannaJarvinen
Anteeksi vielä pitkä avautuminen, mutta oli tämäkin pakko saada joskus pois sydämeltä.

maanantai 29. helmikuuta 2016

Yökyläily, Mcdonald's, Helsinki.

Heippa! Ajattelin tässä postauksessa kertoa mitä oon tehnyt mun talvilomalla. Anteeks jo etukäteen tylsistä yksityiskohdista.
 Tiistai-iltana menin mun poikaystävän luo yöksi ja lähdin sieltä keskiviikkoiltana. Puhuttiin kaikenlaista syvällistä ja syötiin hedelmiä (Nicke leikkas hedelmät söpöiks siivuiks/paloiks). Mulla oli suunnitelmissa valvottaa Nickee koko yö, koska se on huono valvomaan ja yleensä oon pidempään herellä kuin se, mut se ei nyt oikeen menny suunnitelmien mukaan. Aloin nukahtelemaan jo kahen aikaan yöllä joten hävisin vedonlyönnin (kumpi pysyy pidempään hereillä). Aamulla/päivällä puhuttiin Nicken kavereiden kanssa skypessä. Valmistauduin Nickellä, jonka jälkeen se vei mut mcdonaldsiin Heidin luo. Olin loppuillan Heidin kanssa ja illan päätteeksi sain Heidin isältä kyydin kotiin. Perjantaina olin illan Nicken kanssa ja Iida tuli meille yöksi. Katottiin pari leffaa ja kuunneltiin vanhoja biisejä mitkä tuo meille yhteiset muistot mieleen. Eli mm. kuunneltiin One Direction:in lauluja ja muisteltiin niiden sanoituksia. Mentiin nukkumaan aamulla kuuden aikaan ja herättiin aamupäivällä. Kun oltiin herätty nii mentiin keittiöön ja paistoin meille lettuja (yritin olla kiva kaveri). Kolmen aikaan päivällä saatoin Iidaa puoli matkaa kotiin. Tulin kotiin ja makasin sohvalla pari tuntia, koska mua väsytti tosi paljon. Nukahdin viideltä ja nukuin seuraavaan aamuun asti. Sunnuntaina menin heti herättyä suihkuun ja aloin valmistautua mallikansion koekuvauksia varten. Lähdettiin äidin kanssa yhden aikoihin ajamaan Helsinkiin. Jätettiin auto Puotilaan ja mentiin metrolla kamppiin josta me käveltiin muutama kilometri studiolle. Paikan päällä täytin lomakkeen ja menin kuvattavaksi. Mun kuvat onnistui joten kuvaaja halusi jatkaa yhteistyötä. Kun lähdettiin äidin kanssa studiolta niin käveltiin muutama kilometri lisää jotta päästiin Vapiano nimiseen ravintolaan. Vapiano:lta käveltiin lähimmälle metroasemalle ja mentiin metrolla kohti Puotilaa.
Kun päästiin takaisin Porvooseen niin äiti jätti mut mcdonaldsille jossa näin Susan kanssa. Susa on mun paras ystävä, ja se oli ollut viikon ulkomailla joten oli ihanaa nähdä taas "pitkästä" aikaa! Sain Susalta ihan liikaa ihania tuliasia! Sain paljon suklaata, ison tikkarin missä on pieniä tikkareita sisällä ja 3 napakorua. Mulla on maailman ihanempia ystäviä.
Siinä oli mun viikon pituinen talviloma! Ja niille joilla alkoi loma tällä viikolla: Viettäkää kiva viikko! :)